Deprecated: wpseo_opengraph on kehotettu välttämään versiosta 14.0 asti! Käytä sen sijaan wpseo_frontend_presenters. in /home/u55646/public_html/wp-includes/functions.php on line 5088

Palkokasvit tukevat ruokaketjun huoltovarmuutta arkena ja kriisissä

Koronapandemia on tulikoe myös ruokajärjestelmien huoltovarmuudelle ja resilienssille. Haasteiksi ovat osoittautumassa riippuvaisuutemme ulkomaisista tuotantopanoksista ja työvoimasta. Monipuolisuutensa ansiosta kotimaiset palkokasvit antavat ruokaturvaa myös kriisiaikoina.

Koronakriisi on lyhyessä ajassa lisännyt ja muuttanut huomattavasti ruoantuotantoon ja ruokaketjuihin liittyvää julkista keskustelua. Ruoantuotannon ympäristövaikutukset ja eettisyys ovat vaihtuneet huoleen ruoan riittävyydestä, maataloustyövoiman saatavuudesta ja kotimaisten elintarvike- ja ravintola-alan yritysten selviytymisestä.

Jo aiemmin ilmastonmuutos on haastanut nykyiset ruoantuotannon ja kulutuksen tavat. Tämä huoli ei ole kadonnut minnekään, vaikka koronavirus täyttääkin uutisotsikot. On tarpeen ajatella ruokaketjun toimintaa uudella tavalla: miten voimme hyödyntää hallussamme olevia resursseja mahdollisimman monimuotoisesti ja tehokkaasti?

Lampun sisällä versoo uusi taimi karussa ympäristössä.
Kriisit haastavat meidät ajattelemaan ruokajärjestelmän toimintaa uudella tavalla.

Koronakriisi paljastaa nykyisen ruokajärjestelmämme heikkoudet

Globaalilla tasolla koronakriisi on paljastanut keskitetyn, pitkiin ja monitoimijaisiin ketjuihin perustuvan ruokajärjestelmän haavoittuvuuden. Yhden lenkin katketessa koko järjestelmän tasapaino horjuu. Iso-Britanniassa kaadetaan maitoa viemäriin hiipuneen kysynnän vuoksi, Suomen ruoantuotanto saa tekohengitystä, kun ukrainalaisia kausityöntekijöitä toimitetaan tilauslennoilla maatiloille ja Yhdysvalloissa kauppojen hyllyt uhkaavat tyhjentyä lihatalojen sulkiessa tuotantolaitoksiaan koronatartuntojen vuoksi. Globaalit markkinat ja normaalioloissa riittävän nopeasti kulkevat toimitukset manner-Euroopan keskusvarastoilta ovat saaneet aikaan sen, että valmistajien ja kauppiaiden omat tuotereservit ovat vähäiset. Tämä voi heikentää myös koneiden varaosien ja tuotantopanosten saatavuutta. Kriisiaikana kansallisten ja hajautettujen järjestelmien merkitys korostuu ruokasektorin lisäksi myös muilla aloilla. Aika näyttää, jäävätkö nämä vaikutukset pysyviksi.

Kotimainen elintarviketuotanto on päällepäin varsin omavaraista: vuonna 2019 naudan-, sian- ja siipikarjanlihan omavaraisuusasteet olivat 85 %, 101 % ja 96 %. Kun omavaraisuutta tarkastellaan koko elinkaaren näkökulmasta ja otetaan huomioon myös kaikki elintarvikkeen tuotantoon tarvittavat tuotantopanokset, omavaraisuuden mielikuva saa säröjä. Naudanlihan- ja maidontuotanto ovat varsin turvattuja, sillä nurmi viheriöi useimmiten varsin hyvin täällä pohjolassakin. Tuontienergiaa ja -lannoitteita kuluu kuitenkin nautatiloillakin. Siat ja broilerit ovat kovin riippuvaisia ulkomailta tuoduista rehuraaka-aineista etenkin valkuaisrehujen osalta. Kun koronapandemia uhkaa myös soijan ja rapsin saatavuutta kansainvälisillä markkinoilla, voi edessä olla tiukat ajat ennen vuoden 2021 sadonkorjuuta.

Maahan isketty lapio kynnetyllä pellolla.
Viekö korona suomalaisilta maatiloilta työntekijät?

Suomalaiset ja kansainväliset ruokaketjut ovat riippuvaisia paitsi tuontiraaka-aineista ja -elintarvikkeista, myös työvoimasta ja osaamisesta. Omavaraisuuteen kuuluu oleellisena osana myös tiedollinen ja taidollinen omavaraisuus – koronapandemia on paljastanut räikeästi haavoittuvaisuutemme tällä saralla. Huoli osaajapulasta kaihertaa nyt monilla aloilla sairaaloista maatiloille. Maatilan arjen pyöritys on monesti vain muutamien harteiden varassa. Mikäli viljelijä sairastuu, onko saatavilla ammattitaitoista työvoimaa? Tämä on suuri huoli alalla, jossa tilakoot ovat suuria ja työt on tehtävä ajallaan kasvukauden ja eläinten vaatimusten mukaan.

Palkokasvit lisäävät ruokajärjestelmän resilienssiä

Resilienssi-sana esiintyy nyt jatkuvasti kaikkialla. Termi tarkoittaa muutoskestävyyttä, sitkeyttä ja toimintakyvyn ylläpitämistä hankalissakin tilanteissa, kimmoisuutta toipua ja palautua häiriöistä sekä mukautua niihin. Resilientti ruokajärjestelmä on joustava, ketterä ja monimuotoinen. Ruokaturvan ja omavaraisuuden lisäksi oikeudenmukaisuus, ruokaketjun toimijoiden välinen luottamus ja keskusteluyhteys läpi ruokaketjun ovat resilienssin kannalta hyvin oleellisia. Nämä mahdollistavat kriisitilanteissa nopean uudelleenjärjestäytymisen.

Kotimaiset palkokasvit – herne, härkäpapu, makealupiinit ja apilat – voivat tukea ruokajärjestelmämme huoltovarmuutta haastavinakin aikoina monipuolisuutensa vuoksi. Typensitojina palkokasvit eivät ole riippuvaisia fossiilisyöpöistä teollisista typpilannoitteista; näin palkokasveihin perustuvat viljelykierrot pienentävät fossiilisen energian tarvettamme. Käyttämätön energia voidaan hyödyntää muissa toiminnoissa, kuten koneissa, sadon kuivauksessa ja lämmityksessä. Huonoina kasvukausina herneen ja härkäpavun sato voidaan korjata kokoviljasäilörehuna eläinten rehuksi, jos sääolot eivät ole suotuisat puimiselle. Monipuoliset viljelykierrot ovat vähemmän herkkiä kriiseille ja äkillisille muutoksille kysynnässä, sillä tilan taloudellinen tulos ei ole tällöin yhden tai muutaman kasvin varassa. Palkokasvien seosviljely yhdessä viljojen tai nurmen kanssa takaa sen, että erilaisissa sääoloissa useimmiten ainakin jokin peltolohkon kasvilajeista menestyy.

Suuren proteiinipitoisuutensa vuoksi palkokasvit ovat arvokkaita ravintokasveja sekä ihmisille että eläimille. Soijan ja rapsin saatavuuden heikentyessä valkuaisrehupula on vältettävissä kotimaisten palkokasvien viljelyä lisäämällä. Punaisen lihan käytön vähentäminen on hyvin perusteltua terveys- ja ympäristösyistä, mutta ruokaturvan kannalta vaikutukset eivät ole näin suoraviivaisia. Mikäli punaista lihaa korvataan vaalealla lihalla, kuten broilerilla, tai ulkomaisilla palkokasvi- ja kasviproteiinivalmisteilla, ruokalautasellisen omavaraisuusaste heikkenee suoraan tai välillisesti. Tällöin nojataan keskitettyihin kansainväliin ketjuihin, jotka ovat nyt kriisitilanteessa osoittautumassa varsin hauraiksi järjestelmiksi. Kotimaisten palkokasvien tuotannon lisääminen tuo apua myös tähän pulmaan.

Herneenversoja kasvamassa taimipurkissa.
Palkokasvien avulla ruokajärjestelmästä voidaan rakentaa resilientimpi. Kuva: Katia Strieck CC BY-NC-ND 2.0.

Kohti parempaa ruokaturvaa

Resilientin ruokajärjestelmän rakentaminen ja ylläpitäminen ei ole sprintti eikä maraton; se on jatkuva toimintatapa. Ruoan kotimaisuudesta ja ruokaketjun omavaraisuudesta huolehtiminen on vastuu ja velvollisuus. Ruokaturvaa ei voi tuoda ulkoapäin, vaan Suomen ja suomalaisten on itse otettava vastuu omien resurssiemme ylläpidosta ja hyödyntämisestä ja osaamisen kehittämisestä.

Koronakriisi voi lisätä kuluttajien ymmärrystä ruokajärjestelmän toiminnasta ja kiinnostusta ruokaturvaa, ruoan kotimaisuutta ja Suomen korkeaa omavaraisuusastetta kohtaan. Kriisi on myös mahdollisuus tarkastella nykyisiä toimintatapoja kriittisesti ja tervehdyttää toimintaa kestävämpään suuntaan. Nyt tehtävät elvytystoimenpiteet antavat Suomen kehitykselle suunnan pitkäksi aikaa. Toivomme yhteiskunnallisille päättäjille viisautta tehdä ratkaisuja, jotka ovat pitkällä tähtäimelläkin kestäviä.

Kirjoittaja: Marjukka Lamminen ja Leg4Life-tiimi

Jaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *