Deprecated: wpseo_opengraph on kehotettu välttämään versiosta 14.0 asti! Käytä sen sijaan wpseo_frontend_presenters. in /home/u55646/public_html/wp-includes/functions.php on line 5088

Palkokasvit kotieläinten ruokinnassa parantavat koko ruokaketjun huoltovarmuutta

Koronapandemia on nostanut kotieläinten tuontivalkuaisrehujen saatavuuden jälleen tapetille korostaen valkuaisomavaraisuuden tärkeyttä. Tuontivalkuainen ei ole silti tuotannon ainoa riskitekijä. Rehukasvien viljely kotimaassa on suuresti riippuvainen teollisten typpilannoitteiden saatavuudesta, ja näin ollen fossiilisesta tuontienergiasta. Siirtyminen typpeä sitovien palkokasvien runsaampaan käyttöön kotieläinten ruokinnassa parantaisi ruokaketjun kestävyyttä ja huoltovarmuutta pysyvästi.

Rehuhuolto on riippuvainen typpilannoitteista ja tuontivalkuaisesta 

Koronakriisi korostaa kotimaisen maataloustuotannon tärkeyttä ja omavaraisen tuotannon merkitystä. Riippuvuus teollisista typpilannoitteista ja tuontienergiasta nakertaa kotimaisen kotieläintuotannon kestävyyttä ja huoltovarmuutta. Nykyisellään tavanomainen kotieläintuotanto tuotantosuunnasta riippumatta perustuu pitkälti typpilannoitteiden avulla tuotettujen rehujen käyttöön, olipa sitten kysymys nurmirehuista tai rehuviljasta.

Metaanipäästöistään parjatun nautakarjatuotannon merkitys teroittuu kriisiaikana, koska sitä voi harjoittaa koko maassa ja se nojaa vahvasti kotimaassa viljeltävien nurmirehujen hyväksikäyttöön. Lisäksi märehtijöiden ruokinta on joustavaa. Sika- ja siipikarjatuotanto sen sijaan keskittyy eteläisempiin osiin maata, koska se on täysin riippuvainen viljan viljelystä. Yksimahaisten kotieläinten ruokinnassa myös hyvälaatuisten valkuaisrehujen saatavuudella on tärkeä rooli. Erityisesti siipikarjatuotanto on riippuvainen tuontisoijasta.

Riippuvaisuus tuontivalkuaisrehuista, kuten soijasta, tekee kotimaisesta kotieläintuotannosta haavoittuvaisen maailman myllerryksessä.

Täydennysvalkuaisrehujen osalta myös lehmille syötettävät rypsi- ja rapsirehut ovat suurimmaksi osaksi tuontitavaraa. Ne ovat kasviöljyteollisuuden sivutuotteita, joten niiden saatavuus on kytköksissä kasviöljyn menekkiin. Siihen taas vaikuttaa esimerkiksi hiipumassa oleva biodieselin kysyntä. Vaikka rypsirehut ovat osoittautuneet erinomaisiksi lehmien lypsättäjiksi niitä ei välttämättä ole entiseen malliin maailmalta saatavilla jatkossa. Rypsiä ja rapsia viljellään toki kotimaassakin, mutta niiden viljelyssä on tunnetusti isoja haasteita kuten neonikotinoidien käyttökielto.

Palkokasveista turvaa rehuntuotantoon

Kotimainen lypsykarjatuotanto luo ruokaturvaa, kun normaalisti käytettävistä tuotantopanoksista syntyy niukkuutta poikkeustilanteessa. Vaikka ruoka- ja rehukasvien sadoista jouduttaisiin tinkimään, nurmi kuitenkin kasvaa Suomessa.  Nurmipalkokasvien hyödyntäminen on tällöin avainasemassa. Heinänurmien ja nurmipalkokasvien seoksia viljelemällä pystytään tuottamaan nautojen tarvitsemat karkearehut jopa ilman typpilannoitteita. Lisäksi nurmipalkokasvit vaikuttavat suotuisasti nurmien hiilensidontaan.  Puna-apila on jossain määrin yleistynyt nurmiseoksissa viime vuosina, mutta myös sinimailanen on kokeilemisen arvoinen. Apilapitoisesta nurmesta tehdyn säilörehun rehuarvo on hyvä ja se maittaa lehmille erinomaisesti.

Palkokasvit, kuten apilat, herne, härkäpapu ja makealupiinit, ovat vankka pohja huoltovarmemmalle ruokajärjestelmälle.

Palkokasvien viljelyssä haasteena ovat niiden tavanomaisia viljelykasveja heikompi viljelyvarmuus. Palkokasvien viljelyvaatimuksiin täytyy siis paneutua huolellisesti. Nurmipalkokasvien sisällyttäminen nurmien siemenseoksiin palkitsee kuitenkin säästöinä lannoituskustannuksissa. Samasta syystä kotieläintilan viljelykiertoon kannattaa ottaa mukaan palkoviljoista ainakin härkäpapu ja herne, jotka ovat sinilupiinia satoisampia. Palkoviljojen viljely vahvistaa karjan valkuaishuoltoa, mutta hyödyttää myös seuraavan vuoden viljasatoa.

Palkokasvien monipuolisuus on mahdollisuus myös huonoina satovuosina. Jos siemensadon valmistuminen näyttää kriittiseltä, palkoviljakasvusto voidaan korjata ja hyödyntää kokoviljasäilörehuna.  Erityisesti härkäpapukasvusto sopii hyvin tähän tarkoitukseen. Palkokasvien laajamittaisempi viljely vaikuttaa peltoalan käyttöön. Suomessa peltoalaa on kuitenkin riittävästi, joten tarvittaessa muutokset peltoalan käytössä ovat mahdollisia.  

Kriisitilanteessa märehtijöiden ruokinta joustaa

Kriisiaikana kannattaa hyödyntää mahdollisimman täysimääräisesti märehtijän ainutlaatuista kykyä sulattaa nurmea ja muuntaa sitä maidoksi ja lihaksi. ProAgrian tuotosseurannan mukaan lypsylehmän rehuannoksen kuiva-aineesta keskimäärin 54 % on nurmirehua, 19 % viljaa ja loput muita komponentteja kuten teollisuuden sivutuotteita. Märehtijää voidaan kuitenkin ruokkia joustavasti. Poikkeusoloissa ruokintaa voidaan tarvittaessa laajaperäistää lisäämällä nurmirehun osuutta rehuannoksessa väkirehun kustannuksella. Säästyvät väkirehukomponentit voidaan kohdentaa esimerkiksi yksimahaisten tuotantoeläinten ruokintaan, tai erittäin kriittisissä tilanteissa jopa elintarviketuotantoon.

Myös lypsylehmän väkirehun koostumusta voidaan säätää jättämällä (tuonti)valkuaisrehu kokonaan pois rehuannoksesta. Pötsissä muodostuva mikrobivalkuainen on märehtijän pääasiallinen valkuaislähde, jonka avulla märehtijän ruokinnassa päästään jo pitkälle.  Valkuaisrehusta tinkiminen ja nurmirehun osuuden lisääminen rehuannoksessa toki vähentävät maitotuotosta, mutta eivät romahduta sitä. Nurmirehun laatuun panostamalla menetykset tuotannossa voivat jäädä kohtuulliseksi.

Luomutuotanto antaa viitteitä tällaisen ruokintamallin toimivuudesta käytännössä. Luomutuotannossahan pyritään mahdollisimman omavaraiseen tuotantoon muun muassa palkokasvien avulla. Lisäksi karkearehun osuus luomulehmien rehuannoksessa on selkeästi suurempi kuin tavanomaisessa tuotannossa. Luomuruokitun lehmän keskimääräinen maitotuotos jää jälkeen tavanomaisesti ruokitun lehmän lähes 10 000 kilon vuosituotoksesta, mutta ero on vain vajaa tuhat kiloa maitoa.  Lisäksi huomionarvoista on se, että myös luomussa käytetään korkeatuottoisia lypsykarjarotuja.  Ruokintamallin muutoksesta huolimatta eläinainesta ei siis tarvitse muuttaa. Korkeatuottoisia lypsykarjarotuja voidaan käyttää myös laajaperäistä ruokintamallia sovellettaessa.

Metaanipäästöistään parjatun nautakarjantuotannon merkitys korostuu kriisiaikana.

Entä sika- ja siipikarjatuotannon huoltovarmuus?

Siinä missä valkuaisrehun poisjättäminen lypsylehmien ruokinnasta aiheuttaa notkahduksen tuotoksessa, sama toimenpide yksimahaisten eläinten ruokinnassa saattaa romahduttaa koko tuotoksen. Tuontisoijan aminohappokoostumus on erinomainen yksimahaisten kotieläinten valkuaisen tarpeita varten.  Kotimaisten palkokasvivaihtoehtojen – herneen ja härkäpavun – käyttöä sikojen ja siipikarjan ruokinnassa rajoittaa niiden sisältämät haitta-aineet ja soijaan verrattuna epätasapainoisempi aminohappokoostumus.  Herneen ja härkäpavun valkuainen sisältää vain niukasti rikkipitoisia aminohappoja. Näitä puutteita voidaan kuitenkin täydentää puhtaiden aminohappovalmisteiden avulla.  

Palkoviljojen viljelyä ja palkokasvilajikkeita kehittämällä myös sika- ja siipikarjatuotannon huoltovarmuutta voidaan parantaa. Suomen olosuhteisiin sopivia satoisampia ja vähemmän haitta-aineita sisältäviä palkokasvilajikkeita onkin kehitetty viime vuosina. Ne sopivat oletettavasti vanhoja lajikkeita paremmin sekä elintarvikekäyttöön että eläinten ruokintaan parantaen näin täydennysvalkuaisen omavaraisuutta. Mahdolliset häiriöt soijarehun saatavuudessa ja tuotannon vastuullisuuskysymykset saattavat vauhdittaa soijasta luopumista ja kotimaisten palkoviljojen käyttöä myös yksimahaisten kotieläinten ruokinnassa.

Kirjoittaja: Aila Vanhatalo

Jaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *